Missä on s-Hertogenbosch?

Simo Saarikoski ja Jussi Matilainen Jheronimus Boschin jäljillä. Enpä tiennyt aiemmin tuonkaan oikeaa kirjoitusasua. Virallinen kutsu on käynyt ja paluu Hollantiin näyttää väistämättömälta, niin inhottavaa kuin ulkomaanmatkailu onkin. Sadan tunnin performanssimaraton Boschin synnyinseuduilla odottaa lokakuussa, mutta valmistautuminen pitää aloittaa ajoissa. Kun kerran sinne asti lähdetään, niin käydään sitten samalla Belgiassakin, mutta Luxemburgiin en suostu menemään.

Lastenhuoneen ikkunasta

Keväistä idylliä lastenhuoneen ikkunasta nähtynä. Kattoremonttimiehet palasivat hommiin. Tosin se edellytti erinäisiä puhelinsoittoja. Virolaiset työmiehet ovat kohteliaita ja ahkeria. Luotan heihin huomattavasti enemmän kuin suomalaiseen työnjohtoportaaseen, jonka pitäisi valvoa urakan toteutumista ja luovuttaa se tilaajalle asiallisesti ja valmiina. Sopimuksen mukaan tämän piti tapahtua jo tammikuussa. Rännit ovat nyt toivottavasti kunnossa ja ehkäpä jonain päivänä saadaan vielä se puuttuva piipunhattu.

En jaksa nyt kiihkoilla asiasta enempää, kun aurinko paistaa niin somasti.

Tielaitoksen huumoria

Siinähän on suojatie. Suttuinen kuva, mutta eipä onnistu kaikki muukaan tänään. En mä mitään bluetooth-verkkoa osaa rakentaa. Saa mun puolesta olla. En mä mistään terassilta halua nettiin päästäkään. Terassilla pitää loikoilla ja tupakoida ja lukea oikeaa paperille painettua lehteä. Pitäkää verkkonne.

Paluu pohjoisesta

Palasin pohjoisen työkeikalta perjantaina. Koko kaupungissa ei ollut lunta muualla kuin makkaratehtaan pihalla pari epämääräistä läjää. Nekin ihan mustia. Muutenkin sää on keväinen. Sehän meille sopii, ainakin mulle ja Borikselle. Elämä tuntuu lähes siedettävältä. Ja nurkan takaa saa Suomen parhaat pitsat.

tämä on tällä hetkellä 1 -versio. keskikohdalle tarkoitetut pidennykset näyttävät kuvassa aivan vinoilta. tähänkin haluaisin laittaa laiturin samalla tavalla kuin tuohon toiseen mutta yö loppuu kesken.

tähän en ole tyytyväinen paitsi laituri -osaan

Petkele

Nää on miesten hommia. Nimittäin purojen tekeminen pihajäähän. Makkaratehtaan pihaan kun ei paista aurinko, niin mä joudun varmaan vielä kesäkuussa sulatteleen tuota jäätä hiustenkuivaajalla.

Makkaratehdas koeajaa

Tunturi Pop. Taka-akseliston voitelunippa ja rungon sarjanumero saattaisi viitata valmistusvuoteen 1965. Ensikosketus tähän klassikkopyörään on lukon avaaminen. Ei mitään sähläämistä vaijereiden tai salpojen kanssa, avain lukkoon ja kevyt kiertoliike: klak ja lukko aukeaa itsestään. Nerokasta. Miksei tällaisia pyörölukkoja valmisteta enää?

Ajoasento on mainio, suorastaan ylväs. Satula ei ole alkuperäinen, mutta silti mukava ja miellyttävä istua. Pyörä jaksaa nousta ylämäet kevyesti. Ei mitään turhaa rutinaa ja meno on kevyen sulavaa. Hämmästyttävän äänetön ja kevyestipoljettava vanhus hakkaa citymaasturit mennen tullen. Ohjaus on herkkä ja pienen totuttelun jälkeen sopii sekä matka- että kaupunkiajoon. Pyörän ainoa miinuspuoli voisi olla lievä yliohjautuvuus kaarteissa, jos sitäkään voi miinukseksi tulkita. Mummojahan tällä väistelee kevyesti, mutta useamman promillen humalassa ohjaus voi olla liiankin herkkä hallittavaksi. Kerrassaan mainio ajokokemus, josta jää hyvä mieli useammaksi tunniksi kotisohvalle asti. Ja kaikki tämä takavanteen hinnalla, kirpparilta.

kirjoitti jukka

Sikakallista paskaa

Palaan kuukauden työrupeamalta pohjoisesta huomatakseni, että makkaratehtaan uusi törkeänkallis katto on paska. Vesi ei kulje rännien kautta, vaan valuu katon puuosia pitkin. Tää näyttää pahemmalta kuin vanha vuotava katto. Sieltä sentään suurin osa vedestä meni puhkiruostuneisiin ränneihin. Nyt vituttaa. Olkaapa tarkkana kun teetätte töitä Ruukin kattofirmoilla.

kirjoitti Jukka