torstaina, tammikuuta 25, 2007

Nyt ne toi sen takaisin

Näkymättömät pikku tontut, nuo mystiset rakennusmiehet , olivat taas päivän aikana levittäneet pihamaalle sinisävyisiä pellinpalasia. Ja tuoneet keltaisen nosturin sekä hakanneet alas villiviinin seinästä. No, se näkyi lähinnä naapurille.

Kissa rääkyi äsken pihalla kuin sitä olisi puristettu pahasti jostain keskeltä. Ei sitten suvainnut huutoihini vastata. Odotan häntä palajavaksi.

Jonkin verran myös miestä.

Ylihuomenna meitsi lähtee lentoon.

Töihin mentiin vaihteeksi työkaverin autolla. Perillä hän huomasi siitä renkaan puhjenneen. Mun auto näyttää karmealta mutta toimii. Tykkään enemmän niin päin. Aamulla lapsi oli soittanut kahdeksan kertaa, ennen kuin tajusin vastata. Asia: kännykästä loppuu akku eikä sitä ehdi ladata ennen kouluun lähtöä. Rauhoittelu ei ollut helppoa, varsinkin kun todistajana läsnä huoneessa oli paniikkihäiriöinen asiakas. Tuli mieleen, että todistimmeko siinä paniikkityyppisen reagoinnin syntyä puhelimen välityksellä.


Viikonloppuna siivosimme pois Seinäjoen näyttelyn. Sitä oli paikallisesti oikein arvosteltu, mielenkiintoisen ristiriitaisesti. Lohdutukseksi tyhjään oloon posti toi tänään pinon postikortteja, jotka Kankaanpään kaupunki oli painattanut keltaisesta veistoksestani. Eivät minulta mitään kysyneet, mutta ihan hyvältä se kuva näytti, ehkä olisin millin eri tavalla rajannut.

Täytin tänään xx vuotta. Merkkipäivät, nuo ajan oksennukset tai röyhtäykset.

Kirjoitti Hanna, huomenna tai ylihuomenna ehkä kirjoittaa Jukka?

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Hanna, hyvää synttäripäivää! Onnea vesimiesnainen! :)

t.Anu

11:27 ip.  
Blogger Keijo Ahlqvist said...

Hilpeätä matkantekoa myös.

7:03 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home