maanantaina, tammikuuta 01, 2007

hyvvee uutta vuottae


helvetti miten vähän tuli tekstareita joissa toivottiin uutta vuotta. Ei ainuttakaan, itse asiassa. Olenko jotenkin sörssinyt sosiaaliset kuviot? Naapurit, nuo viattomat nuorison edustajat, sentään kohottelivat lasejaan kohdatessamme rakettien äärellä.

Jukan oli määrä jatkaa tästä mutta se meni tupakalle. Itse aloitin Taru sormusten herrasta -trilogian juuri kolmatta kertaa alusta, en muistanutkaan siitä mitään jotenka hyvä oli että aloitin. Viime kerrasta on kulunut kymmenisen vuotta.

No nyt se meni pissalle, Herra Aivot.

Hei, on mulla kerrottavaa: teimme siskon ja lapsen kanssa huviretken Espoon Ikeaan. Oli tarkoitus ylentää ja pyhittää matka käymällä Shirin Neshatin videoteokset Emmassa, mutta kun olimme ovilla kello 19 niin kävikin ilmi että lukittu oli tuntia aiemmin. No, mut oli eksoottista kuitenkin, ja omituisia moniosaisia ostoksia tuli tehtyä. Yllättävän monta pakettia unohtui kärryihinkin, maksettuina. semmosta.

(Kirjoitti hanna-panna)

Vuosi 2006 oli mielenkiitoinen ja tärkeä. Ilman sitä en voisi ymmärtää miksi nyt on vuosi 2007.

(kirjoitti jukka)
(sensuroi itseään kun minä olen katsomassa, kirjoitti h)
(niinpä, näytän pyllyä...)

5 Comments:

Blogger Jasu said...

Hyväntahtoista nahistelua yhteisen tietokoneen äärellä. Ja niin se vuosi vaihtuu kuin on kalenteriin määrätty.Että kippistä vaan sinne porriin päin! meinaa tässä tippa kihahtaa linssiin, en kyllä tajua miksi?

12:57 ap.  
Blogger jukka said...

ettei vaan kihahtaisi tippa kalsariin eikä huuruiseen linssiisi senkin harva-karva-hammas-parta

1:20 ap.  
Blogger jukka said...

arvaa kumpi kirjoitti edellisen

1:20 ap.  
Blogger Jasu said...

aaaaaaaaaaaaaaaargh...siis voi kristus! kaistapää

luulet olevasi kiinostava

1:29 ap.  
Blogger Keijo Ahlqvist said...

Kalenterivuosi Hannan
alkoi: korren kekoon kannan,
tekstareita alan heittää,
kunnes sillä alkaa keittää.

Jukka, tuu pois tupakalta
tammikuisen taivaan alta
Pakasteesta kaavi lunta
muovaa ukko. Öitä, unta.

1:57 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home